torstai 2. tammikuuta 2014

Vuosi 2014 alkaa keksinnöillä

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Jännitin uutta vuotta hiukan etukäteen. Miten 8-viikkoinen pentu mahtaa suhtautua raketteihin? Ja kuinka paljon niitä täällä ammutaan? Olemme muuttaneet tänne nykyiseen asuinpaikkaamme Saloon syksyllä, joten paikallinen rakettikulttuuri oli vieras. Espoossa asuessamme paukutteluhan alkoi jo Tapaninpäivänä. Tunnustaudun hiukan tiukkikseksi tässä asiassa; raketit yksityishenkilöiltä voitaisiin kieltää kokonaan ja/tai papatit ja kiinarit poistaa myynnistä.

Täällä kuitenkin ammuskelu oli ihan sivistynyttä. Se alkoi suht koht ajallaan ja päättyi kahden aikoihin yöllä. Kävin Velhon kanssa pikkukävelyllä aattona hiukan neljän jälkeen. Pari kovempaa pamausta kuului silloin, mutta ei Velho reagoinut niihin sen kummemmin. Tarkkaili hetken korvat höröllä ja sitten jatkettiin matkaa.

Joogaunta?

Aatto menikin Velholla lähinnä nukkuessa ja omia touhottaessa. Mekin olimme varsin hissuksiin omalla porukalla ja kukin pelasi omassa nurkassaan. Olen viime päivinä ollut taas onnellisesti Skyrim-koukussa...

Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi Velho keksi, miten aidan alta karataan. Pihassamme on koristetyyppinen aita, jonka ali Velho pääsee nyt ja aikuisena kevyesti yli. Sen ei olekaan tarkoitus olla mikään koira-aita. Varsinainen koira-aitaus meillä on edellisten asukkaiden jäljiltä, mutta sinne johtavat isot rappuset, jotka ovat Velholle vielä hankalat. Kantohommiksi siis menee, jos sinne aikoo.
Velhon karkumatka toki päättyi lyhyeen, kun puolisoni ketterästi reinot jalassa loikkasi aidan yli ja nappasi pennun kainaloonsa. Ohikävellyttä miestä tuntui naurattavan kovin – meitä ei niinkään. 8-viikkoinen karkaava pentu on hellyyttävä, aikuinen ei niinkään.

Niinpä siis jatkamme panostusta luoksetulon treenaamiseen. Siitä olkoon yhtenä näytteenä ihka ensimmäinen Youtubeen lataamani video.

Sanottakoon tässä näin muutenkin, että en ole kaksinen kuvaaja. En valokuvien enkä videoidenkaan suhteen. Otan kuvani (ja videoni!) Canonin halvalla pokkarikameralla.


Kyllä on tammikuista! Metsässä riittää pienellä hauvalla ihmeteltävää runsain mitoin. Kyseessä on pieni läntti ihan takapihamme kupeessa. Vieressä menee kävelytie ja autotie. Saa nähdä, kauanko tässä voi Velhoa irti pitää. Luoksetulon treenaaminen on tärkeää, sillä pitäisin mielelläni koiruutta mahdollisimman paljon vapaana.


Taluttimessakin kulkeminen sujuu jo ihan mukavasti. Eikä pissien ja kakkien tekokaan remmin päässä ahdista.

Vuoden ensimmäinen tarvehankinta on ns. kompostikehikkoaita. Sillä saa kätevästi rajattua Velhon liikkumatilaa sisällä. Ei, emme pistä sitä kehikkoon, vaan käytämme kehikon osia lähinnä portteina, jotta ovien ei tarvitsisi olla kiinni.

Vuoden toinen keksintö on nimittäin täällä ihmispäässä; Velhon liikkumatilan rajoitus tulee tarpeen sisälläkin. Muuten työpäiväni menevät silkaksi Velho-vahdinnaksi (pienen pennun uteliaisuus on rajaton!) ja huomaan liikkumatilan rajoittamisen myös rauhoittavan Velhoa.

Nähtäväksi jää, mitä kaikkea me vielä tänä vuonna keksimmekään!

4 kommenttia:

  1. Pieni elävä otus on aina utelias ympäristönsä suhteen. Siinä ei ole mitään rajaa onko mataelva vauva vai hauva:) Tekevät ihmeellisiä löytöjä, joita et ole ennen keksinytkään.

    VastaaPoista
  2. Luoksetulo kannattaa kyllä koko ajan muistaa pitää mielessä opetuksena numero uno, meillä se vähän jäi, niin jos koiran päästää/se pääsee irti niin varmasti löytää jotain mielenkiintoisempaa kuin omistaja...

    Jos teidän koiruli tykkää karkailla, niin suosittelen harjoitusta jolloin koira ei karkaa/innostu avoimista ovista. Meillä tehtiin niin että joka kerta kun lähdettiin ulos/tultiin sisälle, koira istutettiin oven eteen ja jos koira hyppäsi pystyyn/työnsi kuonoa oven väliin ovea raotettaessa, ovi laitettiin heti kiinni. Tätä niin kauan että ihminen pääsi ensin ovesta ulos. Kunhan tätä oven rämpsäämistä jaksaa tehdä, niin tosi kätevä taito! Yksin lähtiessä ei tarvi pujahtaa pienimmästä oven rakosesta peläten koiran karkaavan..

    VastaaPoista