tiistai 28. tammikuuta 2014

Velho 12 viikkoa (ja 2 päivää)


Ollaan vähän laiskoteltu blogin suhteen, kuten kuvasta näkyy, ei juttua ole kuulunut. Sen sijaan naksuttelu täällä jatkuu hitaasti, mutta varmasti. Olen ilokseni huomannut sen toimivan nyt myös ulkona. Naksautan aina kun Velho katsoo minuun ja reagoi nimeensä. Naksusta kun seuraa palkka, niin sehän on superkivaa. Vielä en ole testannut, kuinka paljon se sietää ulkona häiriötä. Ainakaan ohi ajavat autot eivät häiritse, mutta toiset koirat ja ihmiset voivatkin olla kovempi pala.


Lapsiportti vai koiraportti? Joka tapauksessa Velhosta on äärimmäisen epäreilua, ettei sitä huolita legoleikkeihin mukaan.


Näyte Velhon normaaleista iltatoimista. Äänet ovat oleellinen osa videota!

Vaivaakin Velholla vähän on. Tänään piti olla rokotuspäivä, mutta se reissu meni vähän persehommiksi. Anaalirauhastulehdus se siellä ärjyi. Muutaman päivän Velho olikin kakkaillut todella tiheään. Välillä on vaikea mitoittaa, että mikä on pennulla paljon ja vähän kakkaa. Tämä aika kun nyt on vähän sellaista eritepainotteisempaa showta. Mutta kun kakkakertoja alkoi olla toistakymmentä päivässä, niin jokin oli pielessä. Ja sehän se. Ei muuta kuin antibioottikuuri päälle ja rokotukset sitten sen jälkeen.

Eläinlääkäri tyhjensi anaalirauhaset ja Velhohan huusi kuin syötävä. Onneksi palautui siitä varsin nopsasti. Lähtöä tehdessämme häntäkin jo heilui vimmatusti ja hoitolan henkilökunta piti hurmata ihan tyystin. Iloisena asiana se, että ell:n mielestä Velho on oikein kaunis ja sopusuhtainen pentu. Turkki on hyvässä kunnossa ja paino on oikein hyvä.


Ikää Velholla tänään siis 12 viikkoa ja 2 päivää.

Paino: 8,6 kg
Säkäkorkeus: 39 cm (oma mittaus taas)


Koita nyt sitten kuvata, kun avustaja on tällainen
utelias aatu...
Treenauksia antibioottikuuri ei onneksi häirää, joten niks naks vaan ensi kertaan!

1 kommentti:

  1. Mukavia naksutteluja! Ja tsempit Velholle, antibioottikuurit on tyhmiä mutta eivät onneksi kestä ikuisuuksia! :)

    VastaaPoista