sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Velho 14 viikkoa

Maasto-Velho

Olenpas ollut laiskana tämän blogin suhteen. On ollut hiukan kiireitä, joten tahtoo tämä näpyttely jäädä.

Velho on ja voi hyvin. Anaalirauhastulehdus on hellittänyt ja huomenna on sitten ensimmäinen rokotus. Nyt pitäisi senkin sitten onnistua.

Istuntopönötys

Toiset treenit on nyt takana ja naksuttelu sujuu pääasiassa ihan kivasti.
Ainoastaan se hiukan hämmentää, että treenaussession aikana Velho ei juuri tarjoa erilaisia liikkeitä, josta naksauttaa.
Istuminen, seisominen ja seuraaminen onnistuu kyllä ja niistä olen naksautellut. Istua osaa jo käskystä, eli varsinaisesti siihen ei naksua enää tarvita. Seisominen ja seuraaminen vielä puhtaasti naksuttimella, ilman vihjesanaa.
Olen koittanut nyt maahan menoa naksuttaa. Velho vaan ei tarjoa sitä. Muutaman kerran olen saanut naksautettua ns. ohimennen, huomatessani koiran makaavan. Mutta kun haluaisin naksuttaa siitä treenisessiossa, niin ei. Tarjoaa istumista. Kun naksausta ei kuulu, niin hermostuu. Menee vinkumiseksi, saattaa haukahtaakin. Kääntyy pois haistelemaan tai vaeltelemaan levottomana. Palaa luokseni, istuu ja tuijottaa. Ei naksausta. Vinkuu... jne.
Ehkä vaadin liikaa? Tai olen ymmärtänyt liikkeiden tarjoamisen väärin?

Muihin koiriin ei saisi verrata, mutta treeniryhmässämme on Velhoa nuorempi australiankelpiepentu. Ja se tekee sitä, mitä ymmärrän toimintojen tarjoamisella treenisession aikana. Jestas se pieni otus kokeilee tarjota omistajaansa innostuneesti tapittaen kaikenlaista: "Istun, katso! Jaa ei? Seison, katso katso! Eikö? Maahan? Katso! Pyörin ympyrää? Istun? Peruutan? Haukun? Maahan? Hypin? Katso katso katso!"

Tai ehkä emme vielä vain ole tarpeeksi naksutelleet?


Ihan helmikuun alussa oli mukavia pakkaspäiviä, mutta nyt on taas loskameininkiä. Ankeaa...

Leikitään!


Ikää on nyt siis herrasellamme 14 viikkoa.
Mitat:
paino 10,8 kg
säkäkorkeus 44 cm


Ei muuta kuin jatkakaamme harjoituksia!